Olen harrastanut musiikkia lähemmäs 25-vuotta. Sinä aikana olen opetellut soittamaan bassoa, kitaraa ja rumpuja. Omien sävelysten teon aloitin joskus 2000 - luvun taitteessa ja erilaisia ja eritasoisia demoja on tullut nauhoitettua vajaat 80 kappaletta. Ajattelin rohkaistua laittamaan osan tekeleistä näytille blokin yhteyteen.

Ajatuksena on, että blokin lukijat voivat arvioida vapaasti tuotoksia ja jos joku on kiinnostunut esimerkiksi sanoitusten tekemisestä biiseihin, niin lyriikkaa otetaan mielellään vastaan. Omat rahkeet riittävät vain sävellysten tekemiseen, soittamiseen ja nauhoitamiseen. Laulaminen ja sanoitukset ovat tällä hetkellä se viimeinen silaus, joka demoista puuttuu. Lisäksi tällä hetkellä minulla ei ole bändiä, jonka kanssa biisejä voisi rakentaa eteenpäin, mutta niiden tekeminen julkisena projektina netin välityksellä voisi olla mielenkiintoinen haaste.

Haluan myös avata hieman hieman omaa sävellysten tekoprosessia tässä kirjoituksessa. Kahtena edellisenä vuonna otin tavoitteeksi, että teen ja nauhoitan yhden sävellyksen joka kuukausi. Ensimmäisenä vuonna taisi tulla 13 sävellystä ja viime vuonna pääsin 11 kappaleeseen. Omalla kohdala biisit eivät synny hetken inspiraatiosta vaan niitä joutuu työstämään. Yleensä aihiot syntyy kitaraa soitellessa samalla kun katson telkkaria. Hyvän riffin pätkän tai melodian löydyttyä soitan sen karkeasti muistiin suoraan läppärin mikrofonille. 

Seuraavassa linkissä on powerpointin avulla editoitu äänivideo siitä millaisista lähtökohdista biisin tekeminen alkaa. 

https://www.youtube.com/watch?v=MScwHsTGWi8

Vastaavasti tässä linkistä löytyy paikallisessa studiossa itsenauhoitettu lopputulos

https://www.youtube.com/watch?v=bM-ugP50HdQ